Seinäjoen Vauhtiajoissa kolme kisaa neljästä voittanut Sami Erkkilä jatkoi voittokulkuaan Botniaringillä. Erkkilä otti Jurvasta tuplavoitolla maksimipisteet.
Ensimmäisessä lähdössä Erkkilä repäisi muuhun porukkaan selvän eron heti alussa. Jenni Krohn kuitenkin ajoi Erkkilän kiinni päästyään ensin eroon pääjoukon nahinoista. Kärkikaksikolle ei löytynyt haastajaa, vaan Erkkilä ja Krohn saivat kisata piikkipaikasta kahdestaan.
Ruutulipulle saapui ensimmäisenä Krohn, mutta viimeinen ohitus Erkkilästä tapahtui keltaisten lippujen alueella, mistä tuomittu aikasakko tiputti Jennin neljänneksi. Toiseksi nousi Raine Hautakangas ja kolmanneksi Petri Ylinen. Kärkiviisikon täydensi Pekka Lehtola.
Vaikka kärkiparin taistelu ja seuraavien sijojen vääntö olivat hienoa viihdettä, vastasi komeimmasta kisasuorituksesta Johan Ahokas. Vaasalainen joutui jättämään aika-ajot tekniikkamurheiden takia väliin ja starttasi kisaan viimeisestä ruudusta. Ahokas nousi kisan aikana peräti 25 sijaa yhdenneksitoista.
Toinen kisa oli kärjen osalta ensimmäisen toisinto. Vaikka kilpailun nopein kierrosaika kirjattiinkin Marko Mankosen nimiin, ei kukaan pysynyt Erkkilän ja Krohnin vauhdissa. Jenni johti jälleen kisaa varsin pitkään, mutta avausvoitto jäi silti saavuttamatta. Erkkilä siirtyi keulille aivan kisan lopussa ja otti päivän toisen voittonsa.
Sijat kolme ja neljä ratkottiin Mankosen ja Juha Haarahiltusen kesken. Mankonen oli parin ykkönen 0,13 sekunnin erolla.
Viisi kierrosta ennen maalia syntyi pääjoukossa suuri kolarisuma mutkassa, jossa siirrytään ”ovaalilta” radan sisälenkille. Ahokas pyörähti osuman seurauksena, ja spinnaavaa autoa väistävät saivat aikaan lisää osumia ja pyörähdyksiä. Hässäkän seurauksena vaihtui useita sijoituksia, mutta valtaosa pääsi jatkamaan ehjänä maaliin. Kaikilla ei kuitenkaan ollut onnea matkassa. Riku Rinne ei pystynyt väistämään eteensä pyörähtänyttä Ylistä. Rinteen matka päättyi törmäykseen ja Ylisen muutama sata metriä myöhemmin auton sytyttyä tuleen.
Kauden 14 kisasta on ajamatta enää neljä. Trophya johtaa tällä hetkellä Krohn neljän pisteen erolla Erkkilään ja Hautakangas on kolmantena neljä pinnaa Erkkilästä. Haarahiltunen on neljäntenä ja Ahokas jakaa viidennen sijan Ylisen kanssa.