Rata-autoilun kotimainen kausi huipentuu lauantaina 19.9. kun Legends-luokkakin saa oman kautensa päätökseen. Jurvan Botniaringillä selviää kenestä tulee Legendsien kymmenes mestari.
Piskuisilla Legends-kilpureilla on Suomessa ajettu vuodesta 1999 ja vuodesta 2000 lähtien Legendseillä on ollut oma ratasarjansa. Huiman suosion saavuttanut Legends on ollut tänäkin kesänä Suomen suosituin rata-autoluokka. Parhaimmillaan autoja on ollut viivalla lähes neljäkymmentä.
Legends Trophyssa on ajettu kesän aikana 11 kilpailua ja viimeiset 3 lähtöä ahkeroidaan yhdessä päivässä Botniaringin perinteisellä Legends Festivaalilla. Eniten voittoja kauden aikana on napannut Sami Erkkilä, joka kuitenkin on sarjapisteissä vasta neljäntenä. Sarjaa johtaa Pekka Lehtola ennen tasapisteissä toisena majailevia Juha Haarahiltusta ja Jenni Krohnia.
Erkkilän ja Lehtolan lisäksi voittoon on tällä kaudella pystynyt vain sarjassa kahdeksantena oleva Ossi Kumpula. Koko kärkikahdeksikko on kuitenkin väläytellyt vauhtiaan kauden mittaan, joten korkeimmalla korokkeella saatetaan finaalilauantaina nähdä uusia kasvoja.
Kolmen Legends-lähdön lisäksi Legends Festivaalilla nähdään vauhdissa myös Super Salooneja ja muita kilpa-autoja. Kauden päätteeksi myös Legends-mekaanikot pääsevät kokeilemaan ajajan taitojaan omassa kisassaan.