Seinäjoen tuplakisat (25.7.10 0:00)
Seinäjoen Vauhtiajoissa jaettiin pisteitä tuplasti normaaliin Legends Trophyn osakilpailuun nähden. Viikonlopun neljä kisaa oli jaettu valtavan osallistujamäärän takia A- ja B-finaaleihin, joten Legendsit ajoivat kahden päivän aikana yhteensä kahdeksan lähtöä.

Lauantain aika-ajojen parhaat kierrosajat määräsivät lähtöjärjestyksen päivän finaaleihin ja toiseksi parhaat kierrokset vain sarjapisteistä ajaville kuljettajille avoimeen superfinaaliin. Paalulle lauantain kumpaankin A-finaaliin ajoi Sami Erkkilä.

Radalle otettiin tänä vuonna kerrallaan enintään 31 Legendsiä. B-finaaliin otettiin täysi ruudukko autoja, joten aika-ajon 22 nopeinta pääsi suoraan A-finaaliin. Loput kilpailivat B-finaalissa pääsystä A-finaalin lähtöruutuihin ruutuihin 23-31.

Lauantain B-finaalin alussa kolisi ja radan ykkösmutkaan jäi joukko autoja. Lähtö keskeytettiin punaisilla lipuilla Reima Heinäjoen törmättyä hässäkän jäljiltä keskelle rataa jääneeseen Matti Räikkösen autoon. Heinäjoen ja Räikkösen lisäksi uusintastartista puuttui neljä muutakin kuljettajaa.

B-finaalin voittoon ajoi Kai Pohjasmäki ennen Löfvikin veljeksiä Joakimia ja Sebastiania. Yhdeksänneksi, eli viimeisenä A-finaaliin ajoi Niklas Rantala. Ensimmäisen karsiutujan katkera kohtalo osui Marko Kitinojalle.

A-finaalista ei tilanteita puuttunut. Petri Ylinen ja Sami Erkkilä kolistelivat jo ensimmäisessä mutkassa ja piikkipaikan otti Raine Hautakangas. Kilpailun kärjessä nähtiin värikäs kamppailu tiiviissä kärkiryhmässä. Oman mausteensa soppaan toi kierroksella jäänyt Sami Erkkilä, joka sekoitti tilannetta ohittamalla kärkiautot.

Voittajana maaliin ajoi Petri Ylinen vain viiden sadasosasekunnin erolla Hautakankaaseen. Ylisen piikkipaikkaan nostanut ohitus puhutti kisan jälkeen; seinäjokinen kuittasi Hautakankaan niukasti ennen keltaisen lipun vaikutusaluetta ja moni sivustakatsoja luuli Ylisen siirtyneen kärkeen ohituskieltoalueella. Ratatuomarit kuitenkin katsoivat kärkipaikan vaihtuneen sääntöjen mukaan.

Hautakankaan jälkeen kolmanneksi sijoittui Jenni Krohn ennen Seppo Kovalaista ja Juha Haarahiltusta.

Kaikille avoimen finaalin jälkeen päivän ohjelma jatkui Superfinaalilla, johon osallistuivat vain sarjapisteistä kamppailevat kuljettajat. Trophyn voitosta kamppaileviakin kuljettajia on tänä vuonna niin monta, että jälleen tarvittiin B-finaalia. Kymmenen nopeinta otettiin suoraan A:han ja loput 21 ruutua täytettiin B:n parhailla.

Karsintakisassa tarvittiin jälleen punaisia lippuja Kristina Lönnqvistin ja Juha Mäkelän päädyttyä ulos radalta lähtökiihdytyksessä. Kuljettajat selvisivät hurjasta ulosajosta ehjinä, mutta autot kokivat täystuhon. Lauantain B-Superfinaalin voitti paalupaikalta lähtenyt Marko Mankonen parin sekunnin erolla Riku Rinteeseen. Kolmanneksi ajanut Marko Mäkilä jäi Mankosesta yli kymmenen sekuntia.

A-Superfinaali sujui paljon rauhallisemmin kuin edeltävät lähdöt. Kärkikolmikko Erkkilä, Ylinen, Hautakangas tuli maaliin lähtöruutujen mukaisessa järjestyksessä. Kim Peltonen nousi neljänneksi ja Krohn viidenneksi. Mankonen oli parhaana B-finaalista nousseena kahdeksas.

Sunnuntain ohjelma oli lauantain toisinto, eli poikkeuksellisesti viikonlopun kaikkien neljän kisan lähtöjärjestys ratkottiin aika-ajoilla. Erkkilä oli jälleen aika-ajon ykkönen ja otti paalut kumpaankin A-finaaliin. Autokanta oli harventunut lauantaista sen verran, että suoraan A-finaaliin meni vain 19 kuljettajaa, kun B:ssä ajoi jälleen täydet 31 kuljettajaa.

B-finaalin eturivin muodostivat Risto Ahrikkala ja Markku Parkkari. Hyvät lähtöpaikat eivät takaa varmaa menestystä edes kapeassa betonirännissä, vaan Ahrikkala tippui kisan kuluessa viidenneksi ja Parkkari 11:nneksi. Karsintakisan voittajaksi nousi Ossi Kumpula. Miikka Mielty oli toinen ja Riku Rinne kolmas.

Sunnuntain A-finaalissa edettiin lähes koko kisan ajan järjestyksessä Erkkilä, Peltonen, Ylinen, mutta viimeisellä kierroksella jarruongelmista kärsinyt Ylinen tippui viidenneksi Krohnin ja Hautakankaan taakse. Voitto oli Erkkilälle kauden neljäs ja viikonlopun toinen.

Sunnuntain päälähtöön, A-Superfinaaliin nousi karsintakisan kautta 21 kuljettajaa. B-superfinaalin voitolla lähtöruudun 11 lunasti itselleen Seppo Kovalainen.

Erkkilä ajoi viikonlopun päätöskisassa jälleen voittoon. Vaikka Erkkilä johti koko kisan ajan ja välillä varsin suurella erolla muihin, jäi voittomarginaali niukaksi. Peltonen ylitti maaliviivan alle puolisekuntia voittajan perässä ja Johan Ahokas vain kymmenyksen tämän jälkeen.

Viiden kärkeen mahtuivat myös Krohn ja Hautakangas. Kisan alussa kärkiryhmässä ajanut Ylinen jäi lopulta sijalle 12. Koko päivän vaivanneet jarruongelmat pahenivat, eikä ajamisesta meinannut tulla mitään. Ylinen osui keiloihinkin kahteen kertaan kuuden sekunnin aikasakon arvoisesti.

Seinäjokelainen piti kuitenkin paikkansa sarjan pistekärjessä. Toisena Trophyssa on Vauhtiajojen jälkeen Krohn ja kolmantena Hautakangas. Yli puolet kauden kisoista voittaneen Erkkilän tilille on kertynyt myös muutama heikompi tulos ja hän on sarjataulukossa sijalla neljä.

(14.8.10 0:00)
Erkkilän tupla
(3.8.10 14:55)
Legendsit mukana Helsingin Motorsport Weekendissä
(25.7.10 0:00)
Seinäjoen tuplakisat
(19.7.10 0:00)
Ylinen pistejohdossa kotiradalle
(12.6.10 0:00)
Ylinen Trophyn kärkeen
(7.6.10 0:00)
Seuraavana Alastaro
(15.5.10 19:13)
Ylinen ja Erkkilä jakoivat kärkisijat
(12.5.10 18:31)
Ennätysmäärä legendoja
(8.3.10 16:16)
Rajala voitti talvikauden viimeisen kisan
(26.2.10 11:50)
Legendsit valtaavat Oulun pesäpallostadionin lauantaina
(14.2.10 0:00)
Ylinen avasi kauden voitolla
(21.9.09 0:00)
Erkkilästä kymmenes Legends-mestari
(17.9.09 0:00)
Legendsien juhlavuosi huipentuu Festivaaleihin
(7.9.09 0:00)
Erkkilä kirii kohti kärkeä
(1.9.09 0:00)
Tahti kiihtyy loppua kohden
(24.8.09 0:00)
Hautakangas voitti Kemorassa
(17.8.09 0:00)
Haarahiltunen kaasutteli voittoon kotiradallaan
(11.8.09 0:00)
Legendsit toistamiseen Porvoon kaduilla
(9.8.09 0:00)
Erkkilälle tuplat Ringiltä
(4.8.09 0:00)
Lehtola johtaa kauden puolivälissä
(27.7.09 0:00)
Legendsit viihdyttivät katuradalla
(21.7.09 0:00)
Legendsit valtaavat Kapernaumin kadut
(15.6.09 0:00)
Erkkilä, Kumpula, Lehtola – Alastaron kärkitrio
(9.6.09 0:00)
Alastarolle Haarahiltusen johdolla
(17.5.09 0:00)
Kumpula ja Erkkilä aloittivat voitoilla
(13.5.09 0:00)
Legends Trophy starttaa tänä viikonloppuna
(11.5.09 0:00)
Avoin Race Botniaring – varaslähtö kauteen
(22.9.08 0:00)
Legends Festival – Kaasu pohjassa loppuun saakka
(11.9.08 0:00)
Matintuvasta mestari - Haarahiltuselle ensimmäinen voitto
(28.8.08 0:00)
Loppusuora avautuu Ahvenistolla 6.-7. syyskuuta
(28.8.08 0:00)
Varikolla Kuiskitaan 3-2008
(19.8.08 0:00)
ROP-Race of Porvoo 16.8.2008
(12.8.08 0:00)
Ossi Kumpula Botniaringillä voittajien kastiin
(5.8.08 0:00)
Botniaringillä kaikki mahdollista
(30.7.08 0:00)
5. Vauhtiajot – Matintuvan kilpi murtui
(17.7.08 0:00)
Vauhtiajoissa Legendsien Superviikonloppu
(7.7.08 0:00)
Varikolla kuiskitaan 2-2008
(17.6.08 0:00)
Alastaron viikonloppu – Matintupa suksi karkuun
(10.6.08 0:00)
Varikolla kuiskitaan come back
(9.6.08 0:00)
Legends Trophy 2008 – 2. erä Alastarolla
(19.5.08 0:00)
Ahvenisto 2. Ratkaisut radalla ja kabinetissa
(18.5.08 0:00)
Matintupa kesti kärjessä
(8.5.08 0:00)
Ahvenisto odottaa – oletko valmis?
(1.4.08 0:00)
Legends edelleen suurin luokka
(28.3.08 0:00)
Legends kiinnosti American Car Show'ssa
(8.3.08 0:00)
Seinäjokisten juhlaa Winter Trophyssa
(27.2.08 0:00)
Winter Trophy käyntiin Kalajärvellä
(29.11.07 0:00)
Legendsien MM-finaalit suomalaisten tahdissa
(31.10.07 0:00)
Pekka Lehtola Legendsillä Brands Hatchiin
(5.10.07 1:00)
Penttiselle hopeaa – Erkkilä nousi pronssille
(26.9.07 0:00)
Botniaringillä vielä kovat mitalikapinat
(19.9.07 0:00)
Matintupa sinnitteli mestariksi
(12.9.07 0:00)
Ajetaanko Alastarolla mitaliratkaisuja?
(28.8.07 0:00)
Matintupa maistoi tuplat ”Apparalla”
(22.8.07 0:00)
Ahvenistolle juhlatunnelmissa
(2.8.07 0:00)
Vauhtiajot nosti Matintuvan piikkipaikalle
(25.7.07 0:00)
Vauhtiajojen sääennuste – Legendsit tuovat ukkosen radalle
(3.7.07 0:00)
Penttinen ja Matintupa tylyjä ”isäntiä”
(27.6.07 0:00)
Karvola mittaa vauhdit Kemoralla
(13.6.07 0:00)
Tallinna opetti …
(6.6.07 0:00)
Tallinnan katuradalla uudet haasteet
(22.5.07 0:00)
Toukokuun varikolla kuiskitaan eli Legends varikolla kuultua ja nähtyä…
(14.5.07 0:00)
Botniaring 13.05. Erkkilä iski takaisin
(14.5.07 0:00)
Botniaring 12.5. Matintupa jännitysnäytelmän ykkönen
(9.5.07 0:00)
Legendsit valtaavat ”Ringin” lähtöruudukot
(25.4.07 0:00)
Huhtikuun huhut ja varikolla kuiskitaan…..
(23.3.07 0:00)
Maaliskuun lopun varikkohuhut ja muita uutisia, eli ”varikolla” kuiskitaan .....
(23.2.07 0:00)
Legends huhuja eli varikolla kuiskitaan Ice Racea odotellessa….
(25.1.07 0:00)
Jerezin menestys jätti nälkää kaudelle 2007
(18.9.06 0:00)
Matintupa varmistellen mestariksi
(12.9.06 0:00)
Legends-kausi päättyy Jurvaan
(6.9.06 0:00)
Lappalaiselle ei vastusta Ahvenistolla
(25.8.06 0:00)
Panokset kovenee
(15.8.06 0:00)
Matintupa karkumatkalla
(5.8.06 0:00)
Kemoralle täysi ruudukko Legendsejä
(20.7.06 0:00)
Ennätys määrä Legendsejä Vauhtiajoihin
(20.7.06 0:00)
Matintupa Vauhtiajoihin Legendsien sarjakärkenä
(12.6.06 0:00)
Halonen ja Ylinen Pärnun ykköset
(5.6.06 0:00)
Karavaani matkaa etelään
(28.5.06 22:49)
Matintupa Alastaron tuplavoittaja
(24.5.06 18:16)
Ylläpito esittäytyy
(19.5.06 0:00)
Alastarolle Raskun johdolla
(15.5.06 0:00)
Legends-kausi käynnistyi Jurvassa
(9.5.06 0:00)
Raskulla mitali mielessä
(2.5.06 0:00)
Vormisto tavoittelee mestaruutta
(26.4.06 0:00)
Paljon uusia Legends-kuljettajia
(12.4.06 10:09)
Legendsit esillä American Car Showssa
(20.2.06 8:21)
VORMISTO WASA ICE RACEN KUNKKU
(16.2.06 8:52)
WASA ICE RACE TARKENTAA
(26.1.06 9:09)
Matti Alamäki Wasa Ice Race kisaan
(15.1.06 9:57)
WASA ICE RACE 18.02.2006
(28.11.05 14:46)
Wasa Ice Race lähestyy
(9.11.05 8:30)
LEGENDS-KUSKIT "AMERIIKAN RAITILLE"
(23.9.05 14:30)
Paineet pois Legends festareilla
(7.9.05 22:18)
Jari Nurminen uusi mestaruuden
(17.8.05 7:18)
SAMA LAULU - JA LÄHES SAMAT SOLISTIT
(8.8.05 14:39)
LEGENDSIEN MITALIOTTELUT JATKUVAT KEMORALLA
(20.7.05 2:22)
Vauhtiajoihin 32 autoa
(23.6.05 2:08)
Botniaring Race
(15.6.05 15:36)
Hokkanen mukaan kahinoihin
(15.6.05 13:29)
Botniaring Race 18.-19.06. aikataulu
(14.6.05 14:16)
Nurminen ja Vormisto Linnaringin kunkut
(14.6.05 9:10)
Tallinna Vormiston ja Nurmisen kaksinkamppailu
(8.6.05 17:20)
Vormisto ja Nurminen tasapistein tallinnaan
(7.6.05 23:08)
Legendsit Tallinnan katuradalla 11.-12.6.
(1.6.05 13:34)
WADENILLE RATAENNÄTYS - 1:30,600
(1.6.05 8:55)
Legends-Rock Ahvenistolla
(25.5.05 0:35)
KUKA V... PUUTTUU AHVENISTOLTA?
(23.5.05 13:07)
Super 2000 Race, Ahvenisto 27-28.05.2005
(18.5.05 9:50)
Rata-avaus Alastarolla 14-15.05.2005
(23.2.05 0:00)
Wasa Ice Race - Legendsit valtasivat ovaalin
(15.2.05 0:00)
MIKA KALLIO WASA ICE RACE -KISAAN
(8.2.05 0:00)
WASA ICE RACE 19.02.05
(16.9.04 9:12)
Botniaringillä vuoden ilottelu
(8.9.04 9:03)
Hopea ja pronssi vaativat venymistä
(6.9.04 0:04)
SUPER 2000 race 4-5.9.2004 Ahvenisto
(2.9.04 23:41)
Ahvenisto odottaa haastajia
(28.8.04 17:47)
Super 2000 Race 4.-5.9.2004, Ahvenisto aikataulu
(18.8.04 1:02)
Ratkaisut jäivät Ahvenistolle
(16.8.04 9:21)
Super 2000 Race 14.-15.8.2004, Kemora tulokset
(10.8.04 19:29)
Super 2000 Race 14.-15.8.2004, Kemora
(5.8.04 2:11)
Seinäjoen Vauhtiajot vuoden kovin ratakisa
(2.8.04 20:36)
Seinäjoen Vauhtiajojen tulokset
(29.7.04 4:13)
Seinäjoen Vauhtiajojen aikataulu
(23.6.04 16:14)
Botniaringillä puolen matkan krouvissa
(21.6.04 14:58)
Botniaring 19.-20.6.2004 tulokset
(19.6.04 21:57)
Botniaringin onnettomuus
(1.6.04 22:36)
Legendsit Ahvenistolla
(31.5.04 9:34)
Ahvenisto 29.-30.5.2004 tulokset
(19.5.04 12:33)
Super 2000 Race 29.-30.5.2004, Ahvenisto
(19.5.04 1:55)
Legends Trophy 2004 pistetilanne
(17.5.04 23:34)
Legends Trophy 2004 avattiin värikkäästi
(17.5.04 0:40)
Alastaro 15-16.5.2004 tulokset
(7.5.04 20:08)
Legendsit suurin luokka Super 2000 sarjan avauskilpailussa
(21.3.04 21:41)
Talvikausi niputettu
(11.2.04 10:12)
Rataleimatutkinto 2004
(6.10.03 17:06)
Mikko Korpelasta Legends-mestari
(15.9.03 20:53)
Legendsien mestaruus ratkeaa vasta päätöskilpailussa
(15.9.03 9:20)
Botniaring Race tulokset
(11.9.03 10:54)
Seuraava osakilpailu ajetaan Jurvan Botniaringillä 13.-14.9.
(17.8.03 23:30)
Legends-sarja saamassa uusia haastajia
(17.8.03 23:27)
Legendseillä värikäs kilpailu Virtasalmella
(12.8.03 13:09)
Legendsit vierailivat Alastarolla
(14.7.03 21:02)
Karvola dramaattisen Legends-lähdön ykkönen Kemorassa
(14.7.03 20:59)
Kolarit värittivät Legends-kisaa Kemorassa
(28.6.03 0:24)
Jurvan kilpailuviikonlopun aikataulu
(17.6.03 10:12)
Legendsit suuntaavat seuraavaksi kohti Jurvan Botniaringiä
(9.6.03 13:23)
Oulun Jari Karvola hallitsi Keroran viikonloppua
(5.6.03 2:20)
21 Legendsiä osallistuu ratakauden ensimmäiseen koitokseen
(10.5.03 21:46)
Kalajoen sprintin kaksoisvoitto Vaasaan
(27.4.03 23:59)
Legendsit osallistuvat Kalajoen Hiekkasärkillä ajettavaan asfaltti-sprinttiin