Toiseksi viimeinen näytös – Kemoraan startataan Philip Miemoisin johdolla!

Rata SM-kauden toiseksi viimeinen kilpailu ajetaan Vetelissä tulevana viikonloppuna. Kemoran radan kiemuroihin lähdetään Philip Miemoisin johtaessa sarjaa, vaasalainen on ottanut kolme voittoa kahdeksasta ajetusta finaalista. SM-sarjassa toisena on Joonas Vartiainen ja kolmantena Johan Ahokas. Kemoran kilpailuun ilmoittautui mukaan 39 kuljettajaa, mukana myös kotiradallaan ajava jepualainen Markku Yliaho.

– Kemoran rataa on tullut aiemmin ajettua paljonkin, kaikki testit ajetaan siellä. Tällä kaudella tosin en ole sinne riittävästi ehtinyt. Kausi on mennyt vähän käteen, avauskilpailussa Botniaringillä hajosi moottori kun lähdin varikolta ensimmäiseen starttiin ja kolmannessa kilpailulähdössä spinnasin hiekalle. Ajettiin alkukausi coupe-mallin rungolla, mutta en päässyt sen kanssa sinuiksi joten vaihdoin takaisin sedaniin.
Kotiradalta on tietysti hyviä, mutta myös yksi harmittava muisto. Ensimmäisellä kaudella johdin Semi-Pro-luokkaa ennen viimeistä lähtöä, jossa sitten kaasuttimen tukkeutumisen takia menetin sarjavoiton Joni Nelimarkalle yhden pisteen erolla, se muuten söi miestä.
Loppukauden tavoitteena on ajaa jokaisessa startissa mahdollisimman hyvä tulos, se tekee ensi kauteen lähtemisestä helpompaa. Kemorasta haetaan voittoa, sillä eihän ilman kunnon tavoitteita kannata lähteä ajamaan kilpaa, Nykarlebynejdens Sportbilister-seuraa edustava Yliaho naulaa.

Yliaho ja kumppanit starttaavat ensimmäiseen kilpailulähtöön lauantaina 24.8. klo 14:40, aika-ajot ajetaan aamupäivän aikana alkaen klo 11.30. Sunnuntaina Suomen suurin rataluokka on vauhdissa kaksi kertaa, lähdöt ajetaan klo 11:20 ja 14:20.

SM-pistetilanne:

1) Philip Miemois 755p
2) Joonas Vartiainen 703p
3) Johan Ahokas 698p
4) Mathias Herten 681p
5) Veli-Pekka Karttunen 661p

Pro-luokassa kärjen järjestys on sama, Semi-Pron tilanne on tässä:

1) Viktor Herten 767p
2) Leevi Lintukanto 763p
3) Antti Pakalen 603p

Masters-luokan kolmen kärki:

1) Miikka Riihimaa 782p
2) Janis Horeliks 767p
3) Juha Nisula 670p

Kuva: Pertti Kangasniemi