Kolme kilpailua, kolme voittajaa – Sami Erkkilä siirtyi sarjakärkeen KymiRingin helteessä!

Legends Mestaruussarjan kauden toinen osakilpailu ajettiin viikonloppuna paahtavan kuumissa olosuhteissa KymiRingin radalla. Suomen uusimmalla moottoriradalla esiintyivät Legendsien lisäksi moottoripyörät sekä Time Attack -rataluokka. Legendsit ajoivat viikonloppuna kolme kilpailua, huimien taistelujen jälkeen jokaisessa lähdössä voittajaksi ajoi eri kuljettaja. KymiRingille tultaessa sarjan kärkipaikan jakoivat nuoret Luka Nurmi ja Leevi Lintukanto, nyt valtikka siirtyi konkarille, sillä ykköspaikan valtasi sarjan kaksinkertainen mestari vuosilta 2009 ja 2010, Sami Erkkilä. Viikonlopun voittajia Erkkilän lisäksi olivat Pekka Seppänen ja Jani Vilen. Jo kilpailun alla oli tiedossa, että sarjan kärkipaikalla tulee muutoksia, sillä Lintukanto oli samaan aikaan Brands Hatchin radalla Englannissa ajamassa EuroNascar-sarjan osakilpailua.

Lue lisääKolme kilpailua, kolme voittajaa – Sami Erkkilä siirtyi sarjakärkeen KymiRingin helteessä!