”Eivät nuo mene mihinkään – minä ajan kovempaa.” Totuus tulee lasten suusta, tästä tokaisusta käynnistyi yksi autourheilu-ura lähes kaksikymmentä vuotta sitten. Viime kauden Legendsien SM-hopeamitalisti, tuolloin nelivuotias Veli-Pekka Karttunen oli päässyt isän ja kummisedän kanssa Pieksämäelle katsomaan karting-kilpailuja, ja oli täynnä energiaa. Isä Pekka päätti, että tuo pikkumiehen ponteva motorsport-tarmo on saatava tyydytettyä, ja pian tallissa komeili ikioma Cadet-luokan auto. Ensimetrit menivät isän sylissä ohjaten, sillä jalat eivät yltäneet polkimille. Vaikka asia korjaantuisi luonnostaan, polkimia jatkettiin jotta innokas kuljettaja pääsi ajamaan kodin viereen renkailla rajatulle alueelle.
Ensimmäisestä kilpailusta tuli ikimuistoinen – ja opettava.
– Olin kuuden vanha, kun ajoin ensimmäisen kilpailun Kuopion Neulamäen radalla. Johdin ensimmäistä lähtöäni, ja ylitin maalilinjan tuulettaen oikein kunnolla. Katsoin että siskoni radan varrella yhtyivät riemuuni, mutta he viittoivat jotain aivan muuta. Oli vielä kierros ajettavana, sitä he yrittivät kertoa. Putosin sitten kolmanneksi, ja opin, että kilpailu päättyy vasta ruutulipulle, Karttunen muistelee.
Kuva Karttusen arkisto. Isän vaihtama pyöränlaakeri on juuri hajonnut ja ”Vellu” katselee eturengastaan.
Voittojen jälkeen vaihtui laji.
– Ensimmäinen voitto taisi tulla sitten seuraavassa lähdössä, ja kyllä muuten katsoin tarkasti koska tullaan maaliin. Jatkoin kartingia SM-sarjassa ja jonkin verran ajoin myös ulkomailla, kunnes alkoi tulla raja vastaan. Uran jatkoon olisi pitänyt tehdä suuria panostuksia, eikä se ollut mahdollista. Näin karting sai jäädä ja hankittiin Toyota Starlet rallisprint-auto. Sillä pääsin treenaamaan ja ajoin joitain kisoja, kunnes kilpuri vaihtui etuvetoiseen Renault Clioon. Ajoin nuorissa ”Rellulla”, ja se meni tosi hyvin, voittoja tuli.
Kuva Jyväskylän rallisprintistä, kuvaajana Pekka Mäkinen / Rallikuvat.net
AKK:n rallivalmennusryhmä ja nuottitraktori.
– Siirryin ajamaan rallia nuorten luokkaan, pääsin AKK:n rallivalmennusryhmään ja treeni-into oli kohdallaan. Topi Luhtinen tuli kyytiin, ja kun meillä oli traktori missä oli kaksi penkkiä vierekkäin, nuotitettiin sillä varmaan kaikki Pohjois-Savon hiekkatiet. Muutaman ”pimeän” kisan ajoin, kunnes anoin AKK:lta lupaa päästä ajamaan nuotista Kouvolan ralliin. Seuraava kilpailu oli Mikkelin SM-ralli, minne myös sain luvan. Johdettiin Topin kanssa luokkaa viimeiselle eekoolle, kunnes Clion olka-akseli meni poikki ja auto meni nurin, se kisa päättyi siihen.
”Pikku nyppy täys” -luki kartturi Topi Luhtisen nuotissa. Loikan jälkeen Renaultin sivulasi putosi alas ja kaksikko nosteli kypäriä silmiltään.
Ralliura eteni nelivetoisiin, ja päättyi ”hemmetin kovaan mälliin”.
– Kaudella 2014 alla oli Subaru, ja luokkana SM1. Talvikausi meni hyvin, Tunturi ja Mikkeli, mutta Tampereen kilpailu päätti ralliuran. Vedettiin hemmetin kova mälli. Varmaan 160km/h pellolle, ja Subaru näytti sen jälkeen VW Beetleltä. Selvittiin Topin kanssa, mutta autosta ei jäänyt mitään jäljelle.
Kuva ”Rinkelisubarusta” Jani Salonen
Pikataipaleet vaihtuivat moottoriratoihin.
– Kokeilin seuraavalla kaudella Legendsiä Seinäjoen Vauhtiajoissa. Sinne vain betoniseinien väliin ajamaan kilpaa, jälkikäteen ajateltuna olisi sitä voinut helpommankin paikan valita mistä aloittaa. Oppirahoja maksettiin heti. Lähdin intopiukeena uusilla renkailla kisaan, en tiennyt että pinta pitäisi ensin ajaa rikki, jotta niihin tulisi pitoa. Poltin ja sudittelin niitä sitten paikallisen firman pihassa, mutta ei niistä oikein hyviä tullut. Lähdin silti ”voittamaan tänne ollaan tultu” -ajatuksella kisaan, mutta oppireissu siitä tuli eikä voittokulku, Karttunen nauraa.
Kauden viimeisen kilpailun viimeinen startti oli vedenjakaja.
– Ajoin debyyttikaudella vielä yhden kisan, Kemorassa tuli vettä ja rata oli märkä, tuntui että ajamisesta tule mitään. Viimeiseen starttiin rata oli kuitenkin kuivunut, ja ajoin kolmanneksi. Tämä onnistuminen loi uskoa siihen, että kyllä tästä jotain saattaa tullakin.
Moottoririkkoja ja moottoririkkoja.
– Seuraavien kahden kauden aikana painettiin hiki hatussa hommia, lähinnä moottoreiden kanssa. Niitä hajoili ihan omiin tarpeisiin. Oli mieli maassa.
Viime kaudella Karttunen oli lähellä mestaruutta, vaikka välillä olivat ajokengätkin kateissa.
– Ahvenisto on meille ollut oikein kirosana. Viime kesän kisa alkoi ajokenkien etsimisellä, ei niitä ollut missään, vieläkään en tajua minne ne siellä katosivat. Kisaan kuitenkin pääsin uusilla kengillä, mutta eipä niistäkään ollut avuksi. Lämmittelykierroksella meni yhtäkkiä vaihdekeppi aivan hervottomaksi ja jouduin ajamaan sivuun jo ennen starttia. Silloin moni etsi jo mun autoakin, eikä pelkästään kenkiä.
Kuva Pertti Kangasniemi
Taistelu Suomen mestaruudesta huipentui viimeisen osakilpailun viimeiselle kierrokselle – vaikeuksien kautta.
– Alastaron kisa oli uskomaton. Harjoituksissa mulla hajosi moottori, ja jäin tietenkin radan varteen niin kauaksi varikolta kuin mahdollista. Meillä oli tunti aikaa tehdä ratkaisu, onnistuttiin siinä ajassa vaihtamaan kone. Aikaa starttiin oli viitisen minuuttia, kun hyppäsin rattiin ja huomasin ettei kytkin toimi, enää ai olut aikaa korjauksille. Sain kuitenkin auton lähtöruutuun, mutta pikkuisen jännitti kun piti startata vaihde vapaalla, ja valmiina lyömään ykkönen raakana sisään. Ääni oli karu, mutta siitä tuli elämäni startti, sain aivan huippulähdön. Se piti meidät mukana mestaruustaistelussa.
– Koko kausi huipentui viimeiseen lähtöön. Se kumpi meistä olisi ensimmäisen maalissa olisi Suomen mestari, minä vastaan Philip Miemois. No multa meni sitten jarrut. Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä olin Philipin imussa, mutta tiesin etten pääse ohi. Vierelle olisin voinut päästä, mutta ohitusyritys lähes jarruttomaksi muuttuneella autolla ei ollut järkevää, olisin saattanut pilata molempien kisan. Kävin kuitenkin muistuttamassa ja kertomassa, että täällä ollaan, älä sorru virheeseen, Philip kesti painostuksen, ajettiin peräkanaa maaliin ja mulle SM-hopeaa.
Maaliskuussa Karttunen debytoi jääradalla, ja haluaa päättää kauden Suomen mestaruuteen.
– Ensi kaudella yritetään parantaa edellisestä, se vaatii huolellisuutta ja paljon työtä. Siinä suurena apuna on Yliahon Markku, ilman hänen apuaan ei mulla olisi minkäänlaista mitalia. Markku, kuten koko meidän Metaline Sport- tiimi on ollut mahtava, kaikki puhalletaan yhteen hiileen, sitä kautta saavutettiin hopeaa. Ensi kesään valmistaudutaan sillä, että laitetaan piikkipyörää alle ja lähdetään Kuusamoon katsomaan miten siellä käy. Ajan voittaakseni, olisi upeaa aloittaa kausi jääradan SM-mitalilla, ja nostaa syksyllä kädet ilmaan rata-ajon Suomen mestarina, Karttunen päättää.
