Mestaruus ratkotaan Alastarolla

Kauden finaaliviikonloppu aloitettiin tänään navakassa tuulessa Alastaron moottoriradalla. Mauri-myrsky puhalsi radalle milloin hiekkaa, milloin vettä. Viikonlopun kolmesta kisasta ensimmäisen voitti neljännestä ruudusta lähtenyt Jesse Kari ennen Pekka Seppästä ja Sami Erkkilää. Hallitseva mestari Henri Tuomaala oli neljäs ja paalulta kisaan startannut Veli-Pekka Karttunen jätettiin tylysti viidenneksi.

Sunnuntaina ajetaan vielä kaksi kisaa ja pistetilanne on mitä mielenkiintoisin. Karilla on nyt tilillään kolme sadan pisteen kisaa, mikä on vain yksi vähemmän kuin tänään kahdeksanneksi jääneellä Jesse Vartiaisella. Kauden päätteeksi kultakin kuljettajalta tiputetaan kaksi huonointa tulosta pois. Tällä hetkellä pisteissä kolmantena olevan Vartiaisen saldosta löytyy yksi nolla ja ”jämäpisteet” kauden avauksesta, joten käytännössä hän on sarjassa ykkösenä.

Tällä hetkellä pistematematiikka näyttää siltä, että mikäli Kari nappaa sunnuntaina kaksi voittoa, riittää Vartiaiselle mestaruuteen kaksi neljättä sijaa. Myös Pekka Seppäsellä ja Henri Tuomaalalla on vielä mahdollisuudet Trophyn mestaruuteen.

Nyvallille pronssia Ruotsista

Tällä kaudella vain muutaman Legends Trophy -lähdön ajanut Tommi Nyvall ahkeroi kesän aikana täyden kauden Ruotsin Legends-sarjassa. Urakka tuotti tulosta ja uusikaarlepyyläinen Nyvall nappasi sarjasta pronssia.

Kausi koostui kahdestatoista lähdöstä, joista suomalainen voitti kaksi. Kumpikin voitto tuli Sturupin radalla Skoonessa. Ruotsissa kuljettajat on jaettu suuren automäärän takia kahteen ryhmään, jotka ajavat omat lähtönsä ja keräävät omia pisteitään. Nyvall kilpaili Pro-divisioonassa.

Mestariksi kruunattiin Mikael Nyman ja hopealle sijoittui tämän tallikaveri Rasmus Eriksson.