Auto24ringin ensimmäisessä lähdössä saatiin Legends Trophyyn jälleen uusi voittaja, kun vaiherikkaan kisan voittajaksi selviytyi Jesse Vartiainen ennen hallitsevaa mestaria Henri Tuomaalaa ja paalupaikalta lähtenyttä Pekka Seppästä.
Muut tiedotteet
Seppänen paalulta Pärnun ensimmäiseen kisaan
Legends Trophyn kauden kolmas osakilpailu alkoi kesämyrskyn pieksemällä auto24ringillä Pärnun liepeillä eilen perjantaina. Kaatosateessa ajetuissa harjoituksissa parasta vauhtia piti Juha Nisula, mutta hieman kuivemmissa aika-ajoissa kärkeen iskivät uudet nimet.
Ensimmäisessä aika-ajoryhmässä nopein oli Markku Yliaho ajalla 1.46,883. Se ei kuitenkaan aivan riittänyt paalupaikkaan, sillä Pekka Seppänen kellotti toisessa ryhmässä ajan 1.46,866. Näin olleen aika-ajoryhmä kaksi saa kisaan parittomat ruudut ja ensimmäinen ryhmä parilliset.
Ahveniston kisoissa kolme eri voittajaa
Ahveniston 50-vuotisjuhlakisoissa saatiin Legends Trophyyn kolme eri voittajaa. Korkeimmalla pallilla pääsivät juhlimaan Henri Tuomaala, Johan Ahokas ja Mathias Hertén. Voittajista Tuomaala on voittanut Trophyn kausina 2015–16 ja vuonna 2014 mestari oli Ahokas. Liekö Apparan viikonlopussa siis ennusmerkkejä seuraavasta mestarista.
Riikan lauantain kilpailulähdöt tarjosivat kunnon kilvanajoa
Legendsien Pohjois-Euroopan Mestaruuden (North European Zone Championship = NEZ) avausosakilpailu polkaistiin tänä lauantaina käyntiin Riikassa Latviassa. Bikerniekin nopea rata oli tänään myös liukas, kun taivaalta ropsi sadetta aamusta asti.
Kiivaimman kilpakolmikon muodostivat molemmissa lähdöissä Marko Kilpiä, Mathias Hertén sekä Johan Ahokas. Ensimmäisessä kilpailulähdössä miesten järjestys oli Hertén, Kilpiä, Ahokas. Ahokas kävi kyntämässä isomman lätäkön pohjaa, minkä johdosta miehen takapuskuri lähti puoliksi irti. Ahokas taisteli rammalla autollaan maaliin asti, kun järjestäjät näyttivät tekniikkalippua vasta toiseksi viimeisellä kierroksella.
Toiseen lähtöön järjestys vaihtui puolestaan Kilpiän voittoon. Ahokas kurvasi viimeisellä kierroksella toiseksi jättäen Mathias Herténin kolmanneksi. Kolmikon sijoitukset vaihtelivat koko kilpailun ajan, ja maalissa oli mairean näköisiä miehiä. Lauantain toinen kilpailulähtö oli Legends-kilvanajoa parhaimmillaan, niin kuljettajille kuin katsojillekin.
Mittelöt jatkuvat vielä huomenna sunnuntaina, kun Legendsit päräyttävät koneet käyntiin klo 15.50.
Legendsien ja muiden luokkien menoa voi seurata sunnuntaina kotoa käsin livestreamina.