Kauden alku lähestyy!

Finnish Racing Championship-sarjan alku lähenee, Kemorassa ajetaan toukokuun viimeisenä viikonloppuna, joten nyt on aika ilmoittautua Suomen parhaaseen ratasarjaan! Kemorassa taistellaan Mestaruussarjan pisteiden lisäksi sunnuntaina Harrastesarjassa.

Ilmoittautuminen sarjaan päättyy sunnuntaina 5.5. klo 23.59

Klikkaa tästä Kitiin.

Tervetuloa mukaan parhaaseen menoon!

Legends Sorasarja 2024 – mukana uusia ratoja!

Sorasarja ajetaan kaudella 2024 neljän, tai jopa viiden osakilpailun mittaisena. Kalenterin runko hahmottui jo viime vuoden puolella, lopulliseen muotoon se saadaan pian. Keskustelu on vielä käynnissä Seinäjoen Vauhtiajojen kanssa, uusina ratoina mukaan tulevat Kajaanissa sijaitseva Kainuun Ravirata ja Tampereen Teivo.

Kausi käynnistetään Forssasta, heinäkuussa ajetaan yksi kilpailu vielä varmistamattomalla radalla, elokuun alussa ajetaan viime vuoden tapaan Suomen MM-rallin yhteydessä Jyväskylässä ja kausi huipentuu ensimmäistä kertaa ajettavaan Tampereen kilpailuun. Näiden lisäksi ajetaan myös Kajaanissa, kokonaisuus saadaan valmiiksi lähiviikkojen aikana. Kaikki kilpailut ajetaan ovaalikilpailuina raviradoilla, ja ne pyritään saamaan mahdollisimman hyviin puitteisiin.

 

Tässä kalenteria tulevalle kesäkaudelle, muutokset mahdollisia.

18.05. Pilvenmäki, Forssa
20.07. TBA
03.08. Jyväskylä, Killeri
31.08. Tampere, Teivo

Kaikki kuvat Tuomas Tenho / Tenhophotography

Pasi Pelkonen ajoi jääradan Suomen mestariksi!

Jääradan SM-sarjassa ajettiin tällä kaudella neljä osakilpailua kahdella eri radalla, kausi alkoi Akaassa ja päättyi Ylivieskaan. Hyvinkääläinen Pasi Pelkonen kirkasti viime kauden pronssimitalin ja ajoi Suomen mestariksi, hopeaa sai viime kaudella mestaruuden voittanut Luka Nurmi ja pronssille ajoi Nico Tikkinen. Sarjan tasaisuudesta kertoo, että jokaisessa kilpailussa oli eri voittaja, ensimmäisen voitti Mikko Okkonen, toisen Nico Tikkinen, kolmannen Luka Nurmi ja viimeisessä voittoon ajoi Pekka Savolainen.

Lue lisääPasi Pelkonen ajoi jääradan Suomen mestariksi!