Kauden toiseksi viimeinen Finnish Racing Championship -viikonloppu ajettiin Virossa Pärnun Porsche Ring -radalla. Kauden huipennus ajetaan Alastarolla 14.-15. syyskuuta. Suomen mestaruudesta tällä hetkellä taistelevat Arto Ojanranta ja Toni Lähteenmäki, pronssissa ovat kiinni ainakin Nico Tikkinen ja Erik Seppänen. Finaaliviikonloppuna ajetaan vielä kolme kilpailulähtöä, joten suuret uroteot ja nolot kömmähdykset ovat vielä täysin mahdollisia.
Arto Ojarannan komennossa kohti Viroa
Kauden neljäs Finnish Racing Championship -osakilpailuviikonloppu ajetaan Virossa Porsche Ringin radalla tulevana lauantaina 10. elokuuta. Sarjan ykköspaikan valtasi Botniaringillä kivikovassa iskussa ollut Arto Ojaranta, joka nappasi harvinaiset kolme voittoa putkeen. Sarjan johdossa Pohjanmaalle tullut Toni Lähteenmäki on nyt toisena, kolmanneksi nousi tasaista sarjaa tehnyt Erik Seppänen.
Estonian Grand Prix keräsi lähtöviivalle 27 kuljettajaa. Kilpailussa ajetaan kaksi starttia, molemmat lauantain aikana. Aikataulu nähtävillä täällä.
Sorasarjan osakilpailu Killerillä peruttu radan huonon kunnon vuoksi.
Huomiselle kaavailtu Sorasarjan osakilpailu Killerillä on valitettavasti jouduttu perumaan radan huonon kunnon vuoksi. Radan kunto on heikentynyt merkittävästi viimeaikaisten sateiden takia ja rata ei ole ajettavassa kunnossa Legends-autoille, liejusta johtuen. Sääennusteet osoittavat, että rata kastuu entisestään eikä ole ajettavassa kunnossa huomiseen mennessä.
Kuljettajien turvallisuus on meille aina ensisijaisen tärkeää, ja tästä syystä olemme päättäneet perua kilpailun.
Pyrimme sopimaan uuden kisapäivän Killeriin mahdollisimman pian ja tiedotamme asiasta välittömästi, kun uusi ajankohta on vahvistettu.
Pahoittelemme perumisesta aiheutuvaa haittaa ja kiitämme ymmärryksestä.
Ystävällisin terveisin,
MRT RY & Legends Cars Finland Ry
Juha Nisula ajoi Sorasarjan voittoon Kauhajoella – ”Tulihan se sieltä!”
Sorasarjan kauden toinen osakilpailu ajettiin lauantaina Kauhajoella Sotkan radalla, Juha Nisula ajoi uransa ensimmäiseen Sorasarjan voittoon ja nousi sarjassa johtoon. Toiseksi ajoi alkuerien pistehai, vasta toista kilpailuaan Legendsillä ajanut lapualainen Kalle Lemponen, kolmanneksi kaasutteli sarjassa toisena ennen Kauhajokea ollut, sarjan ensimmäinen mestari Ilari Takala. Sarjan johtopaikalta kilpailuun lähtenyt Mikko Okkonen ajoi neljänneksi.
Lue lisääJuha Nisula ajoi Sorasarjan voittoon Kauhajoella – ”Tulihan se sieltä!”
Sorasarjan Kauhajoen osakilpailun tietopaketti
Mitä: Legends Sorasarja 2. osakilpailu
Missä: Kauhajoen Sotka, Sotkantie 300
Milloin: Lauantai 20.7. klo 13.00
Rata: 650 metriä, ovaali
Kilpailijoiden polttoaine: Neste Oil Express, Eteläinen Yhdystie 4, 61800 Kauhajoki
Liput 15€, alle 12-vuotiaat ilmaiseksi
Sää Kauhajoki: Foreca
Järjestäjä: Momo Racing Team