Rata-autoilun SM-sarja, Finnish Racing Championship (FRC), kilpaili perjantaina ja lauantaina Botniaringin lyhyellä radalla Jurvassa. Kyseessä oli SM-sarjan kauden toinen kilpailuviikonloppu. Akaan Moottorimiesten Toni Lähteenmäki pääsi juhlimaan viikonlopun päätteeksi kauden avausvoittoaan.
Lähteenmäki debytoi Legends-luokassa vuonna 2023 ja tulokaskauden kuudes kilpailu toi lopulta ensimmäisen voiton, kun heinäkuussa Lähteenmäki taituroi Seinäjoen katuradalla ykköseksi. Sen jälkeen ajetut 27 kilpailua toivat Lähteenmäelle yhteensä 10 palkintosijoitusta (0-7-3), mutta ei voittoa, kunnes nyt Botniaringin sateessa ruutulipulle saavuttaessa mustakeltaisen auton numero 92 edessä ei muita kilpailijoita ollut.
– Voin sanoa, että voitto teki hyvää, kun ei kuitenkaan ole tässä viime vuosina voittoja juurikaan päässyt juhlimaan. Tässä ihan ehti jo unohtaa sen, että miten pitkä aika siitä olikaan, kun viimeksi oli voittanut, Lähteenmäki naurahti.
Torstaina Botniaringille saapunut Lähteenmäki nappasi perjantai-iltana kuivalla radalla ajetuista aika-ajoista neljännen lähtöruudun lauantain ensimmäiseen kilpailulähtöön. Rankkasateessa jo kymmeneltä aamulla ajettu kilpailulähtö päättyi Lähteenmäen osalta kakkossijaan. Toinen kilpailulähtö ajettiin kuivalla radalla ja viidennestä lähtöruudusta matkaan lähteneen Lähteenmäen sijoitus oli kuudes.
– Jostain syystä meillä ei ollut kuivalla radalla niin hyvä vauhti ja mietin, että oltiinko rengaspaineiden osalta pielessä. Moni muu oli heti kilpailun alkupuolella kovemmassa vauhdissa, mutta kilpailun edetessä minulla vauhti koheni. Voi olla, että lähdettiin liian pienillä rengaspaineilla, Lähteenmäki arvioi.
Ensimmäisen ja toisen kilpailulähdön voittoon ajoi Arto Ojaranta, joka oli voittanut myös Kemorassa ajetut kaksi viimeistä kilpailulähtöä. Botniaringin kolmannessa kilpailulähdössä Ojarannan voittoputki sitten katkesi, kun Lähteenmäki nappasi kauden avausvoittonsa jännittävien vaiheiden jälkeen. Lähteenmäki starttasi viidennestä ruudusta kilpailuun sadekelin renkailla, kun iso osa muista kuljettajista oli valinnut autoonsa kuivan kelin renkaat.
– Nousin heti startin jälkeen kakkosmutkassa kärkeen ja pääsin siinä jo ajamaan hieman karkuunkin muilta. Sitten kun sade lakkasi, niin ne joilla oli kuivan kelin renkaat, pääsi ajamaan minut kiinni. Kaksi viimeistä kierrosta kärkitaistelun osalta olikin sitten Legendsiä parhaimmillaan, sijoitukset vaihtui koko ajan, Lähteenmäki hehkutti.
Kun ruutulippu Botniaringin viikonlopun viimeisen kilpailulähdön päätteeksi heilui, mahtui kärkikolmikko lopputuloksissa 0,668 sekunnin sisään.
– Puoli kierrosta ennen ruutulippua olin neljäntenä. Ensin kuittasin (Onni) Peltosen ja Ojarannan. Sitten tultiin toiseksi viimeiseen mutkaan kolme autoa rinnakkain, itse olin keskimmäisenä. (Leevi) Lintukannolla meni sen verran rengas lukkoon, että veti sisäreunasta pitkäksi nurmikolle asti ja pääsin kuin varkain kuittamaan takaisin kärkeen, Lähteenmäki kertasi voitokkaan kilpailulähdön loppuratkaisuja.
Sateella voiton ja kakkossijan napannut, mutta kuivalla radalla kuudenneksi sijoittunut Lähteenmäki kehui tiiminsä löytäneen autoon tänä kesänä loistavat sadekelin säädöt. Lisäksi Kemorassa toukokuussa vaivanneet jarrumurheet oli selätetty lyhyen, pariviikkoisen kilpailutauon aikana.
– Vaihdettiin takaisin levyjarruihin ja se auttoi, auto toimi hienosti. Sateelle ollaan löydetty hyvät säädöt ja tässähän jo mietin, että melkein sitä pitää sitten tanssia sadetanssia koko loppukausi. Jotenkin on nyt sellainen tunne, että sateella meillä on parempi mahdollisuus haastaa Ojaranta, Lähteenmäki arvioi.
Seuraavaksi FRC:ssä on edessä peräti kuuden viikon mittainen kilpailutauko, kun seuraavat lähdöt ajetaan vasta 18.-19. heinäkuuta Botniaringin pidemmällä radalla. Lähteenmäen mukaan tarkoituksena on ajaa tauon aikana testiä ainakin yhden päivän verran ja vaikka sadetanssit ovatkin suunnitelmissa ennen seuraavaa kilpailuviikonloppua, niin viiden viikon päähän festarijärjestäjä Lähteenmäki ei sadetta kuitenkaan toivo.
– Ensimmäistä kertaa järjestettävä Akaa Fest -musiikkifestivaali on kalenterissa 11.-12. heinäkuuta. Silloin toivottavasti vältytään sateilta, kun taas siitä seuraavalla viikolla saa minun puolestani sataa vaikka aamusta iltaan, Lähteenmäki toivoi lopuksi.
Botniaringin viikonlopun tulokset ja Legends-luokka
1. lähtö
1) Arto Ojaranta 14.33,522
2) Toni Lähteenmäki + 4,530
3) Tommi Viitala + 4,963
4) Leevi Lintukanto + 6,151
5) Onni Peltonen + 7,316
6) Henrik Roehr + 7,605
2. lähtö
1) Arto Ojaranta 15.28,116
2) Leevi Lintukanto + 0,136
3) Kalle Merisalo + 3,047
4) Tommi Viitala + 4,732
5) Onni Peltonen + 4,836
6) Toni Lähteenmäki + 6,088
3. lähtö
1) Toni Lähteenmäki 15.42,095
2) Onni Peltonen + 0,462
3) Arto Ojaranta + 0,668
4) Leevi Lintukanto + 3,025
5) Jesse Vartiainen + 4,281
6) Aleksi Pärssinen + 5,594
FRC / Finnish Racing Championship kilpailukalenteri 2025
23.-24.05. Kemora (11-2-2)
06.-07.06. Botniaring, lyhyt rata (2-6-1)
18.-19.07. Botniaring
08.-09.08. Pärnu, Viro
12.-13.09. Alastaro
Suluissa Lähteenmäen kilpailusijoitukset
Teksti: Jari Hotti, Racing Team Lähteenmäen tiedotus
Kuva: Joonas Rintamäki