Aleksi Pärssinen on Sorasarjan mestari!

Historian toinen Sorasarjan mestaruus ratkesi Aleksi Pärssiselle erikoisella tavalla Heimarin raviradalla Kokkolassa. Syysmyrskyn murjoma rata oli ajokelvottomassa kunnossa, kilpailu jouduttiin perumaan ja kirkkaasti sarjan ykköspaikalla ollut hämeenkyröläinen Pärssinen pääsi juhlimaan mestaruutta ajamatta metriäkään kilpaa finaalissa. Hopealle sarjassa ajoi viime kauden mestari Ilari Takala ja pronssille heti debyyttikaudellaan härmäläinen Pauli Laakso.

Sorasarjan kausi alkoi keväällä Forssasta, lämpimähkössä kevätsäässä ajetussa kilpailussa Aleksi Pärssinen otti voiton, Pauli Laakson ja Juha Nisulan ollessa toinen ja kolmas. Ilmojen haltija hemmotteli myös heinäkuista Kauhajoen kilpailua, Pohjanmaalla pitkää pyttyä nosteli jälleen kovan työn voiton eteen tehnyt Pärssinen, toiseksi ajoi Ilari Takala ja kolmanneksi Forssan epäonnen selättänyt Pekka Lehtola. Kauden suurin kilpailu ajettiin Suomen MM-rallin yhteydessä runsaslukuisen yleisön edessä Jyväskylässä. Killerin raviradalla voittoon ajoi ensimmäistä kertaa urallaan Juha Koskiniemi, vierailevien tähtien Juha Rytkösen ja talvella jääradan Suomen mestaruuden napanneen Luka Nurmen säestäessä, Pärssinen oli maalissa neljäs, mutta toiseksi paras sarjalaisista.

– Ei se mestaruus helpolla tullut, Forssa meni hyvin mutta Kauhajoki vaati jo enemmän ajamista, jouduin B-finaaliin ja sitä kautta pääsin A-finaaliin. Killeri nyt meni miten meni, siinä oli epäonnea kolarin takia, eikä Kokkolan kelille mitään voitu, vaikka olisihan se ollut hienoa taistella voitosta ja ottaa se ajamalla, ei se kuitenkaan niin selvä ollut ennen kisaa. Kaudesta jäi hyvä fiilis, vehkeet pelasivat. Forssa oli siinä mielessä paras kisa, että rata pysyi hyvässä kunnossa koko päivän, Kauhajoki oli suosikeistani hyvänä kakkosena. Killerissä raahauduin maaliin iskari ja yksi tukivarsi poikki, oli vähän vikuri auto, mutta pystyi sillä maaliin ajamaan. Kokkolan kisapäivä lähti jo aamulla huonosti liikkeelle, kuorma-autosta oli lämmityslaitteen puhallin mykkänä, hytti huurussa ja äijät aivan umpijäässä jo menomatkalla. Lopulta kun päästiin Kokkolaan ja yritettiin ajaa eka treeni, ei siitä ajamisesta tullut yhtään mitään, auto poukkoili minne sattuu ja liiteli sen ravan päällä. Tajusin heti ettei tästä tule yhtään mitään. Harmitti, mutta kelille ei mitään voinut. Kai sitä on ensi kaudella puolustettava mestaruutta, on tuo sen verran mahtavaa, kuskeja kun saadaan vielä lisää, niin se olisi hieno homma, mestari Pärssinen kertoo.  

Kokkolan kilpailu oli, tai olisi ollut, kauden finaali. Lokakuinen sää mietitytti jo kalenteria laadittaessa, mutta Mestaruussarjan syyskuun kilpailut, Pärnun King of the North ja vielä Kokkolassa syyskuun viimeisenä viikonloppuna ajettu SM-ralli pakotti viemään kilpailun lokakuun ensimmäiselle lauantaille. Sääennuste oli surkea, syksyn tähän asti rajuin myrsky ajoittui juuri kilpailun kohdalle. Järjestäjä teki kaikkensa, rataa yritettiin kunnostaa, kilpailun alkua siirrettiin, mutta tehtävä osoittautui mahdottomaksi. Rata oli liian vaarallinen ajaa. ”Leggerit” pääsivät vaivoin liikkeelle mutaisella radalla, mutta vauhdin noustessa ohjaaminen muuttui ensin työlääksi, kunnes ohjattavuus katosi tyystin. Auto nousi mutapatjan päälle ja oli ”herran hallussa”. Kuljettajat pitivät kokouksen jonka lopputulos oli lähes yksimielinen, kilpaileminen olisi mahdotonta ja liian vaarallista. Näin Kokkolan historian ensimmäinen Sorasarjan kilpailu jää historiaan myös siitä harmittavasta syystä, että se on ensimmäinen Legends-kilpailu joka on jouduttu perumaan. Ilmojen haltija vei tällä kertaa voiton.

– Otettiin kuljettajat kokoon ja käytiin asia läpi, kysyttiin jokaiselta että pystytäänkö ajamaan vai ei. Vietiin viesti kilpailun johdolle, että suurin osa kuskeista näkee kilpailemisen liian suuren riskinä. Toki kilpailun johto teki lopullisen päätöksen, johon kilpailijat olivat tyytyväisiä. Varapäivää ei ollut merkattu sarjasäännöissä, tästä syystä LCF:n hallitus päätyi siihen, että nyt on liian myöhäistä alkaa tekemään uutta kilpailua, joten kausi päättyi tähän, ajettiin kolme kilpailua ja niiden pisteet jäävät voimaan. Vuosi 2023 oli kaikkineen ennätyskausi, mestaruudet on ratkaistu neljässä eri sarjassa ja yhteensä kilpailijoita on ollut mukana 388. LCF onnittelee sekä Pärssistä että muitakin menestyneitä, jaetaan palkinnot Legendsien omassa gaalassa ja SM-mitalit laivalla AKK-mitaligaalassa, Juha Nisula kertoo.

Kuvat Tuomas Tehno / Tenhophotography