Kausi käynnistyy Kemorasta – yli 40 kuljettajaa mukana 

Finnish Racing Championship–sarjan kauden ensimmäinen osakilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna 23.-24.5. Kemoran moottoriradalla Vetelissä. Legendsit lähtevät sarjaan jälleen suurimpana luokkana, mukana on yhteensä neljäkymmentäneljä kuljettajaa, Mestaruussarjassa kolmekymmentäneljä, Harrastesarjassa kymmenen.

Sarjassa ajetaan viitenä viikonloppuna yhteensä kolmetoista lähtöä, joista lopullisiin pisteisiin lasketaan kaksitoista parasta. Kemoran jälkeen ajetaan kahdesti peräkkäin Botniaringillä, kesäkuussa perinteistä lyhyempää rataa ja heinäkuussa on koko rata käytössä. Viron Porsche Ringillä vieraillaan elokuussa ja kausi huipentuu Alastaron radalle syyskuussa.

Mestaruussarjassa ennakkosuosikkina kauteen lähtee hallitseva Suomen mestari Arto Ojaranta, mutta haastajia kirkkonummelaisella riittää. Viime kauden hopeamitalisti Toni Lähteenmäki on aina laskettava mukaan mitalitaisteluihin, samoin koko ajan kohti kärkeä noussut ja pronssia viime kaudella kalkkiviivoilla napannut Erik Seppänen.

– Jännittää vähän jatkuuko sama mihin viime vuonna jäätiin. Ollaan kevään aikana tehty paljon asioita, toivottavasti ollaan menty oikeaan suuntaan. Käytiin Mantorpissa ajamassa Ruotsin mestaruussarjan kisa, siellä oli toinen ja toisessa kisassa keskeytin kärkikahinoista, kun ylätukivarren pultti meni poikki. Valmistautuminen SM-sarjaan on mennyt hyvin, Kemorassa ja Botniaringillä ollaan käyty ajamassa, kaiken pitäisi olla kunnossa. Kisaolosuhteet on sitten toinen asia, eli viikonloppuna nähdään mitä ollaan saatu aikaan. Tavoitteena on mestaruus, kiertopalkinnossa on uusi kerros, yritän saada siihen oman sivun, Ojaranta kertoo nauraen.

Kilpailujen formaatti on muuttunut, tällä kaudella perjantaina ajetaan aika-ajot ja kahdesta kolmeen kilpailulähtöä, lauantaina ajetaan aamusta lämmittelyt ja kilpailulähdöt. Kemorassa kilpailu alkaa aika-ajoilla klo 17.30, ensimmäinen kilpailulähtö Legendseillä on klo 20 jälkeen. Lauantaina kilpailu käynnistyy klo 09.00. Kauden kaikki osakilpailut striimataan AKK:n Flyingfinn.tv:n suoratoistopalveluun.

Tietoa tulevista osista ja autoista

Tässä tietoa osista ja niiden toimituksesta.

1. Levyjarrut on kontissa tulossa, eli ne puuttuvat niiltä jotka ovat tehneet ennakkotilauksen. Laskuja näistä ei ole lähetetty.

2. ⁠Kontissa on kaksi autoa, joista toinen tilattu vuodenvaihteessa ja toinen maaliskuussa. Tehdas on toimittanut autot 2,5 kuukautta myöhässä vahvistetusta toimituspäivästä. Autoja ei ole laskutettu ostajalta.

3. ⁠MT09 -koneen uusia AiM-boxeja, uusia johtosarjoja ja jännitteensäätimiä on hyllyssä, osat ovat tulleet lentorahtina. Kaasuläppäkoteloita on kontissa.

⁠4. FZ09 -koneen boxeja on ollut korjauksessa ja kaksi kuljettajaa on ilman boxia, myös ne löytyvät kontista.

Osat on tilattu marraskuussa 2024 ja vahvistettu toimitusaika tehtaalta on ollut tammikuu 2025. Todellinen toimitus tehtaalta, ja tehtaasta johtuen, on tapahtunut huhtikuun alussa.

Kun saamme tarkan aikataulun osien toimituksesta, LCF:n hallitus pohtii mahdolliset toimenpiteet, joilla taataan kaikille kuljettajille tasapuoliset mahdollisuudet sarjassa täysipainoiseen kilpailemiseen.
Päivitetty tieto:
Kontti saapuu Suomeen keskiviikkona 14.5. ja purku Hyvinkäällä tapahtuu torstaina 15.5.
Mikäli tarvitset osia Kemoraan, ne tulee tilata kuluvan viikon aikana, takaraja on sunnuntai 18.5.

Juhlaristeily tulevana viikonloppuna 10.-11.1.

Tässä infoa risteilylle lähteville.

Tallink Victoria irtoaa Helsingin Länsisataman rannasta perjantaina 10. tammikuuta klo 18.35, terminaalissa on oltava 17.30 mennessä.

Buffetruokailu 18.00

Palkintojenjako klo 20.00 alkaen

Lauantaina 11.1. aamiainen buffetissa, kokous klo 12.00 – 14.00

Jos osallistut syyskokoukseen Teamsilla, saat kutsun Juha Nisulalta: juha.nisula(ät)jpt.fi

Muista ottaa passi tai henkilöllisyystodistus mukaan

Liput saat Allelta terminaalissa

Hyvää risteilyä – Stop dreaming, start sailing!