Jääradan SM-sarjan osakilpailut ajetaan tulevana viikonloppuna 8.-9. helmikuuta Paltamossa. Legendsit ovat jälleen mukana SM-luokkana, kilpailuun ilmoittautui kolmentoista kuljettajaa.
Hallitseva Suomen mestari, hyvinkääläinen Pasi Pelkonen on valmiina puolustamaan titteliään.
”Rata näyttää oikein hienolta, eikä pakkastakaan ole liikaa. Kovat odotukset, koska viime kausi meni niin hyvin, mutta katsotaan miten käy. Jääolosuhteet Etelä-Suomessa ollut niin huonot, että harjoitusmahdollisuuksia ollut tosi vähän, mutta toivottavasti onnistuu. Auton säädöt on samat kuin viime vuonna, hirveästi ei olla muutoksia tehty. Nyt kun on kerrasta poikki, kaksi kisaa ja sen on sillä selvä, nyt täytyy ottaa voittoja, täytyy ottaa pikkasen enemmän riskejä” Pelkonen ennakoi.
Kilpailussa ajetaan kolme alkuerää ja finaalit. Molempina päivinä kilpailu käynnistyy klo 10.00, tuloksia voit seurata alla olevasta linkistä. Kainuun Sanomat lähettää sunnuntain kilpailusta yhden kameran livetuotannon, linkki alla.