Rata-autoilun SM-sarja, Finnish Racing Championship (FRC), teki viime viikonloppuna paluun parin kuukauden mittaiselta kilpailutauolta, kun karavaani vieraili Viron Pärnussa. Akaan Moottorimiesten Toni Lähteenmäki sai viikonloppuun onnistuneen startin, kun ensimmäisestä kilpailulähdöstä tuli kauden ensimmäinen palkintosijoitus.
Rata-autoilun SM-sarjan kauden kolmas kilpailuviikonloppu vei tiimit Itämeren yli Viroon ja Pärnuhun, missä Porsche Ring -radalla ajettiin Legends-luokan kauden seitsemäs ja kahdeksas kilpailulähtö. Toni Lähteenmäki, 33, nappasi perjantaina ajetuista aika-ajoista viidennen lähtöruudun lauantain ensimmäiseen kilpailulähtöön ja ruutulipulla sijoitus oli toinen. Toisesta kilpailulähdöstä tuloksena oli kuudes sija.
– Positiivisen puolelle kääntyy viikonloppu, saatiin kauden ensimmäinen palkintosijoitus. Harvoin sitä on joutunut näin pitkälle kautta ajamaan, että vasta elokuussa tulee kauden ensimmäinen ”podium”, rata-autoilun SM-sarjaa jo toistakymmentä vuotta kiertänyt Lähteenmäki kommentoi Viron keikan päätteeksi.
Vaikka Lähteenmäki ei pitkän sarjatauon aikana testejä juurikaan ehtinyt ajamaan, löysi akaalainen hyvän vauhdin heti torstain vapaissa harjoituksissa ja vaikka perjantaina aika-ajoista napattu viides lähtöruutu pieni pettymys olikin, tarjosi se kuitenkin hyvät lähtökohdat ensimmäiseen kilpailulähtöön. Sade kasteli rataa ennen kilpailua, mutta koska sää oli lämmin, niin rata kuivui kuitenkin nopeasti. Lähteenmäen rengastaktiikka erosi muista kuljettajista.
– Tehtiin päätös, että lähdetään täydellä saderenkaalla, kun taas suurin osa muista kuljettajista oli liikkeellä kuivan kelin renkaalla. Pääsin saderenkailla nousemaan kärkeen ensimmäisellä kierroksella ja onnistuin ajamaan hyvän etumatkan takana tuleviin. Sitten rata kuivui sen verran, että ne ketkä oli kuivan kelin renkaalla, ajoivat minut kiinni, Lähteenmäki kertasi.
Lopulta ainoa kuljettaja, joka onnistui nousemaan lopputuloksissa Lähteenmäen edelle, oli voittoon ajanut Tuomas Pöntinen. Lähteenmäki taisteli kynsin ja hampain kakkossijastaan aina ruutulipulle asti ja onnistui lopulta sen myös pitämään, eron ollessa kolmanneksi ajaneeseen Leevi Lintukantoon vain 0,277 sekuntia. Tiukka lopputaistelu toi Lähteenmäelle ja Lintukannolle hyvät loppusijoitukset, mutta samalla myös vaikeat lähtökohdat toiseen kilpailulähtöön. Legends-luokassa toisen kilpailulähdön lähtöruudut kun määräytyvät ensimmäisen kilpailulähdön nopeimpien kierrosaikojen perusteella.
– Viimeisellä kierroksella kun joutui niin paljon taistelemaan ja peittämäänkin takana tulevia, niin en enää saanut ajettua kunnollista kierrosaikaa. Sama homma oli Leevillä, jolle nopein kierrosaika toi 11. lähtöruudun. Kaksijakoinen fiilis jäi tästä kilpailusta, koska saatiin hyvä tulos, mutta rengastaktiikan takia tuli sitten vasta 14. lähtöruutu toiseen kilpailulähtöön, Lähteenmäki harmitteli.
Toinen kilpailulähtö ajettiin täysin kuivalla radalla. Voittoon ajoi toistamiseen Pöntinen, Lintukanto nousi toiseksi ja Robin Sario oli kolmas. Hienon nousun tehnyt Lähteenmäki oli maalissa seitsemäs, mutta sijoitus nousi vielä myöhemmin pykälällä ylöspäin ja kuudenneksi.
– Matias Salonen sai teknisen hylkäyksen. Ja kun edellä oli vielä latvialaiskuljettaja (Valters Zviedris), joka ei ajanut SM-pisteistä, niin tuloksena oli viidennen sijan pisteet, mikä oli kohtuu hyvä tulos siihen nähden, että startattiin vasta 14. ruudusta, Lähteenmäki korosti.
Kauden kolmas kilpailuviikonloppu tarjosi Legends-luokkaan merkittävän muutoksen keskellä kautta, kun käyttöön tuli täysin uusi rengas.
– Uudesta renkaasta jäi pelkästään positiiviset fiilikset. Tuntui, että sopi ainakin minulle ja löydettiin heti torstaina hyvät säädöt. Ei ollut mitään valittamista renkaan osalta, Lähteenmäki kehui.
Seuraavaksi SM-sarja siirtyy Pohjanmaalle ja Veteliin, missä Kemoran rata tarjoaa 21.-22. elokuuta puitteet kahdelle seuraavalle kilpailulähdölle. Kausi päättyy syyskuussa Kymiringillä, missä ohjelmassa on kolme kilpailulähtöä. Lähteenmäki on luottavainen jatkon suhteen, alkukaudesta kateissa ollut vauhti kun löytyi Porsche Ringillä.
– Kolmen joukkoon yritettiin molemmissa lähdöissä, mutta aivan siihen ei nyt ylletty. Vauhti oli kuitenkin koko viikonlopun ajan hyvällä tasolla ja uskon, että se kantaa Kemorassa ja Kymiringillä. Koitetaan loppuun asti taistella siitä SM-mitalista. Se vaatii sijoituksia kärkikolmikkoon kaikista loppukauden lähdöistä, Lähteenmäki painotti.
Porsche Ringin tulokset
1. kilpailulähtö
1) Tuomas Pöntinen
2) Toni Lähteenmäki + 3,033
3) Leevi Lintukanto + 3,310
4) Casper Kaitajärvi + 3,880
5) Nico Tikkinen + 4,176
6) Henri Tuomaala + 4,502
2. kilpailulähtö
1) Tuomas Pöntinen
2) Leevi Lintukanto + 0,918
3) Robin Sario + 0,920
4) Valters Zviedris (LAT) + 4,599
5) Kalle Merisalo + 7,949
6) Toni Lähteenmäki + 8,690
Kilpailukalenteri
22.-23.05. Alastaro (5-13-6)
12.-13.06. Botniaring (6-7-6)
07.-08.08. Pärnu, Viro (2-6)
21.-22.08. Kemora
12.-13.09. Kymiring
Suluissa Lähteenmäen kilpailusijoitukset
Kauden aikana ajetaan yhteensä 13 kilpailulähtöä
Teksti: Jari Hotti, Racing Team Lähteenmäen tiedotus
Kuva: JoonaGråsten/AKK