Henri Tuomaala kahteen voittoon – Luka Nurmi siirtyi takaisin sarjakärkeen!

Kauden kolmas osakilpailu ajettiin monelle uudella radalla, Virtasalmen Motoparkissa, edellisen kerran yhdellä Suomen nopeimmista radoista on ajettu vuonna 2013 FinRace -sarjan yhteydessä. Ensimmäisen lähdön ykkönen oli paalupaikalta startannut, sarjassa vierailevana kuljettajana ajava Henri Tuomaala. Lauantaina ajetun toisen kilpailulähdön vei nimiinsä Pekka Seppänen tiukan taistelun jälkeen, vain viiden sadasosan erolla Leevi Lintukantoon, samassa ryhmässä maaliin ajoi edellispäivän voittaja Tuomaala, hän jäi voitosta kaksi kymmenystä.  Viikonlopun päätöskisassa voiton vei Tuomaala, tällä kertaa vain kuuden sadasosan erolla ennen rinnalle noussutta Lintukantoa, Luka Nurmi oli maalissa kolmantena. Sarjan ykköspaikalle nousi Nurmi, toisena on Seppänen ja ykkösenä Motoparkiin tullut Sami Erkkilä ei päässyt palkintokorokevauhtiin ja putosi sarjassa kolmanneksi.

– Oli tosi hieno viikonloppu, ajoin ensimmäistä kertaa Motoparkissa ja tykkäsin radasta kovasti. Kisan kannalta se oli vähän samanlainen kuin Kymiring, nopea suora ja teknisempi osuus, imulla ja taktiikalla oli suuri merkitys. Vauhti oli hyvä koko viikonlopun, ensimmäisessä kisassa en saanut kärjessä mennyttä Tuomaalaa ja Seppästä ihan kiinni enkä voinut yrittää ohitusta, toisessa kisassa oli kovaa taistelua ihan kalkkiviivoille asti. Viimeisessä kisassa sain hyvän lähdön, työnnettiin Seppäsen kanssa toisiamme ja yritettiin ajaa kärkikaksikkoa kiinni, mutta kun hekin työnsivät toisilleen lisää vauhtia, ei saatu, vaikka lähelle päästiin. Pääsin kuitenkin nousemaan kolmanneksi viimeisellä kierroksella. Onnistunut viikonloppu, sarjapisteet olivat ne tärkeimmät ja nousin sarjassa takaisin johtoon. Kiitoksia koko tiimille ja yhteistyökumppaneille, yritetään Ahvenistolla ajaa voittoon, mutta pidetään pää kylmänä ja kerätään tärkeitä pisteitä, Nurmi kertoo.

Seuraavan kerran pisteistä taistellaan kauden aloituskilpailun näyttämöllä Ahvenistolla 4. syyskuuta Ahvenistolla. Sitä ennen ajetaan Botniaringillä avoin sarjan ulkopuolinen iltakilpailu elokuussa, tiedotamme tästä lisää myöhemmin. Mestaruussarja päättyy niin ikään Botniaringille 18.-19. syyskuuta.

Kuva Outi Talikka