Niko Lehtinen – jokkiksesta Legendsin rattiin

Kaikki alkoi kuten monella muullakin pojanviikarilla, isä oli ajanut jokamiesluokkaa ja vienyt pienen pojan katsomaan kilpailuja, siellä pilttiä lusikoinut pikkumies tartutti itseensä vakavaksi luokiteltavan autourheilukuumeen. Kun elettiin 90-luvun alkua, kysyi neuvolan täti polvenkorkuisen Nikon harrastuksesta, vastaukseksi saatu ”jokkis”, antoi esimakua tulevasta. 

Nyt 29-vuotias Vammalassa asuva Niko Lehtinen on astumassa uuteen maailmaan, tallissa on Legends-auto, ja alkavan kauden kuvioita pyöritellään mielessä, sikäli kuin se tässä vallitsevassa maailmantilanteessa on mahdollista.

”Harrastuksena jokkis”, luki 3-vuotiaan Niko Lehtisen neuvolakortissa. Kuva Lehtisen arkisto. 

– Kun täytin viisitoista, odotin tuli pyrstön alla ensimmäistä jokkiskisaa. Nokialla ajettu NCC Roads JM -kilpailu oli tulikaste, kauan odotettu ensimmäinen kilpailu. Muistan jännityksen, ja sen, etten saanut päivän aikana mitään tehtyä enkä kuunnellut ketään. Kun startti koitti, kytkin ylös ja innolla kohti ensimmäistä mutkaa, ja siihen se matka sitten päättyikin, Kupla kellahti kyljelleen. Tie vei keräilyerään ja sieltä kotimatkalle, mutta uran ensimmäinen kisa oli ajettu, Lehtinen muistelee debyyttiään.

Lehtisen viiteentoista kilpailuvuoteen on mahtunut paljon hyviä hetkiä, voittoja ja finaalipaikkoja on tullut pienemmissä kilpailuissa. Parhaat muistot löytyvät kuitenkin joukkuekilpailuiden puolelta.

– Ensimmäisen voiton muistan, se tuli samaisessa NCC Roads JM-kilpailussa 2007, kaksi vuotta debyytin jälkeen. Hienoimmat hetket ovat kuitenkin tulleet Sorvaamo Impaland -teamin parissa, kun nuori joukkueemme sai hopeaa Joensuun EVK-liigasta vuonna 2015. Muistelen, että meidän keski-ikä oli vain 25-vuotta, Harjun Antin ollessa tiimin nestori.

Lehtinen on tullut jokkispiireissä tutuksi siisteistä ja nopeista autoistaan, yksi parhaista oli alla kesällä 2013 Pellon Poikkinaintiajoissa, mutta kilpailusta tuli ikimuistoinen aivan toisesta syystä.

– Se Fiat oli todella hyvä ja nopea, mutta koko homma meni aivan poskelleen. Alkuerässä auto sammui lähtöviivalle kun bensapumppu hajosi. Siitä sitten keräilyihin ja kaikki sujui kuin Strömsössä, olin tukevassa johdossa siihen saakka kunnes rengas irtosi. Rummusta petti kierteet ja fillari katosi omille teilleen, mä katosin myös aika nopeasti Pellonhoviin juhlistamaan tätä tapausta. Fiatista oli 186 tarjousta, eli sitäkään ei tarvinnut kärrätä enää Vammalaan, Lehtinen kertaa Lapin matkaa.

 

 

15-vuotias Lehtinen lähdössä Nuorten SM-kilpailuihin Kiuruvedelle vuonna 2006, kuva Lehtisen arkisto.

Ajatus rata-autoilusta ja Legends-luokasta oli juurtunut Lehtisen mieleen jo vuosia sitten, Tampereen Pistejäärata -kilpailussa.

– Perinteinen hieno kilpailu, jota kävimme isän kanssa katsomassa. Muistan, miten näin ensi kertaa Legendsin radalla, ja sen, että Alamäen Matti ajoi voittoon. Se ääni ja vauhti, kipinä noita laitteita kohtaan syttyi heti, päätin että tuollaista haluan joskus kokeilla.

Tampereen kilpailun jälkeen tulivat erilaiset kilpa-autojen myyntipalstat tutuiksi.

– Olin selaillut myynti-ilmoituksia, ja kun hyvä ystäväni Mikko Kuusinen hankki itselleen auton, pääsin sitä kokeilemaan. Se oli ”rakkautta ensi silmäyksellä”, tuntui että nyt alla on aito, oikea kilpa-auto. Vuosien jokkisautoilla ajamisen jälkeen kokemus oli ihan eri maailmasta, vaihteisto, alusta, vauhti ja se teho mikä legendsistä välittyi, oli jotain ihan muuta kuin mihin olin tottunut, Lehtinen hehkuttaa ensipuraisua.

Kotitallissa komeilee nyt Legends-auto, jolla Lehtinen debytoi tulevalla kaudella Rata SM-sarjassa, ohjelmassa on kaksi kilpailua.

– Kuusinen hankki vielä toisenkin auton, joten sovittiin että vuokraan häneltä joutilaaksi jääneen. Auto on nyt tallissa maalattuna ”omiin” väreihin. Tarkoituksena on ajaa kaksi osakilpailua, Kymiring, jotta voin sitten vanhainkodissa muistella miten osallistuin radan avajaisiin, ja kauden päätöskilpailu Alastarolla, koska se on kotirata.

Legends SM-sarjan budjetti sopii Lehtisen kukkarolle.

– Ynnäilin kuluja jokkiksen ja legendsien välillä. Jos ajaisin aktiivisesti jokkista, budjetti olisi karkeasti laskien samaa luokkaa kauden aikana, kuin Rata SM-sarjassa. Legendsien SM-sarjaan on myös helpompi hankkia sponsoreita kuin jokkikseen, lajia on helpompi markkinoida.

Tavoitteita Lehtinen ei ole tulosten valossa asettanut, vaikka pärjääminen tietenkin on tarkoituksena.

– Tässä luokassa voit aina ajatella ajaneesi hyvän kisan, jos onnistut päihittämään ne oman tasoiset kuljettajat, kokonaissijoituksesta välittämättä. Aloittelijat ajavat Semipro-luokassa, yritetään pärjätä siinä, Lehtinen aprikoi

– Pitkäperjantain keli oli aika viileä, lämpötila oli kolmisen astetta. Rengas ei päässyt kunnolla lämpenemään, mutta ajoin silti mielestäni ihan vertailukelpoisia aikoja. Nyt vain odotellaan malttamattomana kauden alkua, toivotaan että päästään pian ajamaan, Lehtinen päättää.