Sorasarja jatkui Kauhajoella – Ilari Takala oli nopein Sotkan ovaalilla

Sorasarjan toinen osakilpailu ajettiin lauantaina runsaslukuisen yleisön edessä Kauhajoen Sotkan maaradalla. Kauden avauksessa Seinäjoella toiseksi ajanut Ilari Takala otti voiton ja nousi sarjan johtoon, ennen Kauhajokea ykköspaikalla ollut Pekka Lehtola keskeytti finaalissa ja putosi sarjassa toiseksi. Nopealla aikataululla kilpailuun mukaan tullut Tuomas Plosila oli toinen ja Luka Nurmi kolmas.

Kilpailussa ajettiin neljä alkuerävaihetta. Käytössä oli speedwayn ajokaavio, jossa kaikki ajavat kertaalleen toisiaan vastaan. Kaavioon oli kuitenkin lipsahtanut jonkinlainen virhe, eikä tämä täysin toteutunut, mutta jokainen kuljettaja esiintyi yleisön edessä vähintään neljästi. Alkuerien pisteiden perusteella kahdeksan parasta ajoivat vielä finaalit.

B-finaalissa nähtiin hieno voittotaistelu, sen vei nimiinsä Pauli Laakso, Henri Tuomaala oli toinen. Kaksikko on myös sarjassa pisteen päässä toisistaan sijoilla neljä ja viisi, molemmilla on vielä mahdollisuudet mitaleille. Kolmanneksi B-finaalissa ajoi rallicrossin lajilegenda, kahdeksan EM-mitalin Matti Alamäki, neljänneksi kurvasi Kai Jokinen.

A-finaalissa Ilari Takala sai nappistartin ja pystyi karistamaan Tuomas Plosilan ja Luka Nurmen niskastaan ja ajoi voittoon, Tuomas Plosila paransi päivän mittaan vauhtiaan ja onnistui finaalissa nousemaan toiseksi, kolmanneksi ruutulipulle tuli Nurmi. Pekka Lehtolan finaali keskeytyi kun autosta katosivat sähköt, tuloksena neljäs sija.

– Kauden avaukseen Seinäjoelle lähdettiin avoimin mielin katsomaan ja kokeilemaan vauhtia, Kauhajoelle tultiin jo hakemaan voittoa. Pieniä teknisiä ongelmia oli, vaihteisto alkoi takkuamaan enkä saanut kunnolla pienempää silmään, muuten kaikki sujui ja kolmesta alkuerästäkin tuli voitot, yksi meni Lehtolalle. Tästä on hyvä jatkaa kohti Forssaa, Takala kertoo.

Reilu kuusisataa metriä pitkä Sotkan ovaali keräsi kiitosta kuljettajilta, kauden viimeinen osakilpailu ajetaan erittäin nopealla Forssan Pivenmäen raviradalla 10. syyskuuta.

A-finaali

1. Ilari Takala
2. Tuomas Plosila
3. Luka Nurmi
4. Pekka Lehtola

B-finaali

5. Pauli Laakso
6. Henri Tuomaala
7. Matti Alamäki
8. Kai Jokinen

Sarjatilanne (epävirallinen)

1. Ilari Takala 197p
2. Pekka Lehtola 194p
3. Luka Nurmi 188p
4. Pauli Laakso 177p
5. Henri Tuomaala 176p

Kuva Timo Pullikka