Auto24ringin ensimmäisessä lähdössä saatiin Legends Trophyyn jälleen uusi voittaja, kun vaiherikkaan kisan voittajaksi selviytyi Jesse Vartiainen ennen hallitsevaa mestaria Henri Tuomaalaa ja paalupaikalta lähtenyttä Pekka Seppästä.
Seppänen paalulta Pärnun ensimmäiseen kisaan
Legends Trophyn kauden kolmas osakilpailu alkoi kesämyrskyn pieksemällä auto24ringillä Pärnun liepeillä eilen perjantaina. Kaatosateessa ajetuissa harjoituksissa parasta vauhtia piti Juha Nisula, mutta hieman kuivemmissa aika-ajoissa kärkeen iskivät uudet nimet.
Ensimmäisessä aika-ajoryhmässä nopein oli Markku Yliaho ajalla 1.46,883. Se ei kuitenkaan aivan riittänyt paalupaikkaan, sillä Pekka Seppänen kellotti toisessa ryhmässä ajan 1.46,866. Näin olleen aika-ajoryhmä kaksi saa kisaan parittomat ruudut ja ensimmäinen ryhmä parilliset.
LCF kokous Pärnussa peruttu perjantailta
Legends Cars Finland ry:n kokous perutaan perjantain osalta, sillä puheenjohtaja ei valitettavasti pääse osallistumaan kokoukseen. Uusi kokous voidaan tarvittaessa järjestää lauantaina.
Pärnun NEZ-osakilpailu heinäkuun alussa
Legends-autojen NEZ-sarjassa ajetaan kolme osakilpailua kaudella 2017:
- Riika 28.–30.4.2017
- Pärnu 30.6–2.7.2017
- Ahvenisto 2.9.2017
Pärnun osakilpailu ”Suur Võidusõit” ajetaan Audrussa Auto24ring-radalla1.-2. heinäkuuta. Paikalla nähdään mm. Suomen Rata-SM-sarjan luokat sekä FTCC-luokat. Legends-luokassa ajetaan lauantaipäivän aikana kaksi kilpailulähtöä, ja aika-ajot ovat poikkeuksellisesti jo perjantai-iltana.
AIKATAULU
Perjantai 30.06.
10:45 – 11:00 Legends ryhmä 1
11:05 – 11:20 Legends ryhmä 2
15:40 – 15:55 Legends ryhmä 1
16:00 – 16:15 Legends ryhmä 2
19:00 – 19:20 Legends aika-ajo
Lauantai 01.07.
14:05 – 14:25 Legends 1.race
18:00 – 18:20 Legends 2.race
Tarkempi aikataulu nähtävissä täältä.

Ahveniston kisoissa kolme eri voittajaa
Ahveniston 50-vuotisjuhlakisoissa saatiin Legends Trophyyn kolme eri voittajaa. Korkeimmalla pallilla pääsivät juhlimaan Henri Tuomaala, Johan Ahokas ja Mathias Hertén. Voittajista Tuomaala on voittanut Trophyn kausina 2015–16 ja vuonna 2014 mestari oli Ahokas. Liekö Apparan viikonlopussa siis ennusmerkkejä seuraavasta mestarista.